Omistatko liiketoimintaa harjoittavan yrityksesi suoraan yksityishenkilönä? Tai, onko sinulle kertynyt omistuksia useissa eri yhtiöissä? Tekeekö yrityksesi tulosta, mutta osinkohanat eivät vain tunnu aukeavan?
Monesti käy niin, että yritys perustetaan omiin nimiin ja toimintaa jatketaan samaan malliin, meni miten meni. Aina ei kuitenkaan tarvitse tyytyä siihen mitä on aikanaan tehty, vaan muutoksia voi, ja kannattaakin tehdä. Osakevaihto on yritysjärjestely, jolla voidaan täysin laillisesti ja hyväksyttävästi siirtää osakeyhtiön omistus toiseen yhtiöön ja samalla saavuttaa hyötyjä verotuksessa.
Osakevaihdolla siirrät yrityksesi omistuksen toiselle sitä varten perustetulle osakeyhtiölle. Järjestelyn tuloksena syntyy konsernirakenne, joka antaa mahdollisuuksia yritystoiminnan riskien hajauttamiseen ja esim. avainhenkilöiden sitouttamiseen. Verotuksellisia hyötyjä syntyy usein osinkoverotuksen sekä mahdollisen tulevan yrityskaupan osalta.
Osakevaihdon, kuten kaikkien muidenkin yritysjärjestelyiden, suunnittelu ja toteuttaminen vaativat syvällistä yhtiöoikeuden, verotuksen ja talousasioiden osaamista. Sinun onneksesi, voimme huolehtia tästä kaikesta puolestasi. Hoidamme kaiken alusta loppuun mahdollisimman perusteellisesti, jotta sinä voit keskittyä omiin hommiisi ja nautiskella hyvän työn lopputuloksista.
Ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, miten voimme auttaa sinua osakevaihdon tai muiden yritysjärjestelyiden toteuttamisessa.